7.7. Äänestystulos - uuselintarvikkeet
Kartina Liotardin mietintö oli parlamentin täysistunnossa 7.7.2010. Mietintö koskee komission esitystä uuselintarvikeasetuksesta, jolla
on tarkoitus säädellä markkinoille tulevia uudentyyppisiä elintarvikkeita, kuten nanomateriaalia sisältävää ruokaa tai kloonatuista eläimistä saatavaa lihaa tai muita tuotteita. Muutosehdotusten hyväksymiseen tarvittiin enemmistö (369) kaikista mepeistä, ei vain läsnäolijoista, sillä kyseessä oli toinen lukeminen.
Lisätään:
Eläinten kloonaus on ristiriidassa tuotantoeläinten suojelusta 20 päivänä heinäkuuta 1998 annetun neuvoston direktiivin 98/58/EY1 kanssa,
jonka liitteen 20 kohdan mukaan sellaisia luonnonmukaisia tai keinotekoisia kasvatusmenetelmiä, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa kärsimystä tai vammoja kyseisille eläimille, ei saa käyttää. Tämän vuoksi unionin luetteloon ei saa sisällyttää kloonatuista eläimistä tai niiden jälkeläisistä peräisin olevia elintarvikkeita.
Muutosehdotus hyväksyttiin äänin 467-193, 21 tyhjää.
Puolesta: Haglund, Jäätteenmäki, Manner, Takkula, Soini, Essayah, Korhola, Pietikäinen, Jaakonsaari, Repo, Hassi, Hautala
Vastaan: Itälä
Pöytäkirja s. 7-8
Muutosehdotus 12: kloonaus uhkaa eläinten terveyttä ja hyvinvointia
Neuvoston esitys: " (7) Joulukuun 16 päivänä 1997 tehdyllä komission päätöksellä perustettu luonnontieteiden ja uusien teknologioiden etiikkaa käsittelevän eurooppalaisen työryhmän 16 päivänä tammikuuta 2008 antaman lausunnon sekä Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen 15 päivänä heinäkuuta 2008 antaman lausunnon mukaan eläinten kloonaustekniikoihin, kuten somaattisten solujen tuman siirtoon, liittyy kuitenkin sellaisia erityispiirteitä, ettei tässä asetuksessa ei voida käsitellä kaikkia kloonaukseen liittyviä kysymyksiä. Sen vuoksi komission olisi annettava kloonaustekniikan avulla syntyneistä eläimistä ja niiden jälkeläisistä tuotetuista elintarvikkeista kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle sekä tehtävä sen johdosta tarvittaessa
lainsäädäntöehdotus. Jos hyväksytään erityislainsäädäntöä, tämän asetuksen soveltamisalaa olisi mukautettava sitä vastaavasti."
"(7) Joulukuun 16 päivänä 1997 tehdyllä komission päätöksellä perustetun luonnontieteiden ja uusien teknologioiden etiikkaa käsittelevän eurooppalaisen työryhmän eläinten kloonauksen eettisistä näkökohdista elintarviketuotannon kannalta 16 päivänä tammikuuta 2008 antamassa lausunnossa nro 23 todetaan, ettei klooneista ja niiden jälkeläisistä peräisin olevien elintarvikkeiden tuotanto ole puolustettavissa vakuuttavilla perusteilla. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tiedekomitea totesi eläinten kloonauksesta 15 päivänä heinäkuuta 2008 antamassaan lausunnossa, että merkittävällä osalla klooneja terveys ja hyvinvointi ovat kärsineet ja että niillä on usein vakavia ja kuolemaan johtavia vaurioita."
Hyväksyttiin äänin 465-183, 21 tyhjää.Puolesta: Haglund, Manner, Takkula, Soini, Essayah, Korhola, Pietikäinen, Jaakonsaari, Repo, Hassi, Hautala
Vastaan: ItäläPöytäkirja s. 9-10.
Muutosesitys 41: uuselintarvikeasetus ei saa koskea kloonatuista eläimistä tai niiden jälkeläisistä tuotettua ruokaa
Neuvoston esitys:
"kasvista peräisin olevaa elintarviketta, kun asianomaiseen kasviin sovelletaan muuta kuin perinteistä jalostustekniikkaa, jota ei ole käytetty unionissa elintarviketuotannossa ennen 15 päivää toukokuuta 1997, jos tämä kasviin sovellettu muu kuin perinteinen jalostustekniikka aiheuttaa elintarvikkeen koostumuksessa tai rakenteessa merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat sen ravintoarvoon, niiden käyttäytymiseen aineenvaihdunnassa tai ei-toivottujen aineiden pitoisuuksiin"
muutetaan muotoon (poistetaan asetuksen alasta kloonatuista eläimistä tai niiden jälkeläisistä johdetut elintarvikkeet):
"kasvista tai eläimestä peräisin olevaa elintarviketta, kun asianomaiseen kasviin tai eläimeen sovelletaan muuta kuin perinteistä
jalostustekniikkaa, jota ei ole käytetty ennen 15 päivää toukokuuta 1997, lukuun ottamatta kloonatuista eläimistä ja niiden jälkeläisistä johdettuja elintarvikkeita"
Hyväksyttiin äänin 415-254, 20 tyhjää.
Puolesta: Haglund, Jäätteenmäki, Manner, Takkula, Soini, Essayah, Pietikäinen, Jaakonsaari, Repo, Hassi, Hautala
Vastaan: Itälä, Korhola
Pöytäkirjan sivu 19-20
Muutosesitys 76: geenimuunnellulla rehulla ruokituista eläimistä saadut elintarvikkeet pitää merkitä
Lisätään:
"Muuntogeenisillä rehuilla ruokituista eläimistä valmistetuissa tuotteissa on oltava merkintä "valmistettu muuntogeenisillä rehuilla ruokituista eläimistä".
Hävisi harmillisesti äänin 351-296, kun olisi tarvittu enemmistö kaikista, myös poissaolevista, mepeistä eli 369.
Puolesta: Haglund, Jäätteenmäki, Manner, Takkula, Soini, Essayah, Pietikäinen, Jaakonsaari, Repo, Hassi, Hautala
Vastaan: Korhola
Poissa: Itälä
Pöytäkirjan sivu 31-32.
Katso pöytäkirjasta nimenhuutoäänestyksen (roll-call votes) tulokset www.europarl.europa.eu/sed/votingResults.do
